To­del­li­suuk­sien moneus näyt­te­ly­sar­ja

1658500631902_thumbnail_0001-31304844477_20220722_173256_0000-me.jpg

Todellisuuksien moneus - hankekuvaus

Nykymaailmassa on monenlaisia keskenään usein ristiriitaisiksi tulkittavia todellisuuskuvia, joiden laajuus voi hämmentää ja tuottaa myös ahdistusta.  Kesällä 2021 galleria Maarissa oli esillä näyttely teemasta Todellisuuksien moneus.  Esillä oli sekä visuaalista että verbaalista esitystä. Näyttelyvieraita pyydettiin yksilöimään puhuttelevimmat teokset ja/tai ajatukset. Havaintona oli, että todellisuuksista ja todellisuuden piirteistä viestivät teokset/ajatukset puhuttelevat ihmisiä.  Lisäksi oli havaittavissa kasaumaa joidenkin to­del­li­suusu­lot­tu­vuuk­sien kohdalla.   Tällaisia olivat esimerkiksi luontoon, läsnäoloon ja ihmisen maailmassaoloon liittyvät to­del­li­suusu­lot­tu­vuu­det.  Tästä syntyi ajatus syventää näyttelyn teemaa jatkossa keskittymällä osanäyttelyissä rajatusti joihinkin to­del­li­suusu­lot­tu­vuuk­siin.  Tällaisiksi muotoutuivat luontotodellisuus, mielen sisäinen todelisuus, kodin todellisuus ja ihmisen maailmassaolo.  Myös osanäyttelyissä tarjotaan kävijöille aktiivista osallistuvaa roolia.  Osallistamisen aineistoa hyödynnetään osaltaan näyttelyjakson päättyessä järjestettävissä kes­kus­te­lu­ti­lai­suuk­sis­sa.

Heinä-joulukuussa 2022  järjestettävien osanäyttelyjen taiteilijat ovat Helsingistä, Vantaalta, Tampereelta ja Porvoosta.  Osanäyttelyissä on esillä sekä kuvataiteellista että verbaalisita esitystä.

Elämyksellisyyttä osanäyttelyihin tuodaan avajaistapahtumissa joissa porvoolainen tanssitaiteilija/tanssinopettaja Emmi Hahto tulkitsee teoksia tanssin avulla. Hankkeen tavoitteena on, että kävijöille muodostuu uudenlaista elämystä/ymmärrystä näyt­te­ly­nai­hea­lu­eel­ta. Toisesksi tavoitteena on saada tietoa mo­ni­toi­mi­ja­työs­ken­te­lyn hyödyistä asteittain tarkentuvan teeman käsittelyssä.   Tällaisia hyötyjä voivat olla esimerkiksi keskusteluissa esille nousevat aihealueet, jotka kaipaavat edelleen syventävää tarkastelua tai mahdolliset ideat jotka liittyvät teeman alueella tunnistettujen ongelmien ratkaisemiseen.  Taiteilijan työ on parhaimmillaan luovaa ja innostavaa.  Kuitenkin se voi olla myös  yksinäistä ja henkisesti kuormittavaa.  Tavoitteena on myös saada kokemustietoa siitä miten taiteilijat kokevat vuorovaikutuksen tiedetaustaisten  tai muutoin aiheeseen perehtyneiden toimijoiden kanssa.

Jaana Venkulan tervehdys hankkeen avaukseen 17.7.2022


Miksi tieto ei auta?


Nykymaailmassa on tietoa enemmän kuin koskaan ja kuka tahansa pääsee siihen käsiksi.  Ihmiskunta tuntee historiansa perin juurin.  Kuitenkin niin yhteisönä kuin yksilöinä hämmästymme, kun tapahtuu jotain ennustamatonta.  Jatkuvasti havaitaan, että historiasta ei ole opittu mitään.  Miksi näin? Selitykseni on hyvin yksinkertainen.


1.  Ihmismieli ei ole pelkkä tietokone, uusi tieto ei rakennu vanhan päälle.  Mielessä ei ole erikseen "tunteen" epämääräistä ja "järjen" tarkkarajaista kammaria.  Niin todellisuus kuin ihmismielikin on jatkuva horjuen virtaava (fluctuaalinen) tapahtumasarja, jossa dynaamiset järjestelmät vaikuttavat kaiken aikaa toisiinsa.

Tieto muodostuu viiden osajärjestelmän virtaavasta kohtaamisesta, ei siis erillisessä lokerossa.  Järjestelmät saadan liikkeelle kysymyksin:     miltä tuntuu -  kysymyksellä otetaan huomioon emootiot elin kaikkein herkin tiedon oire.  Sitä ei jäädä vatvomaan vaan kysytään Mitä tapahtui, tehtiin, jolloin mukaan tulevat teot, empiirinen.  Seuraavaksi eettinen, onko oikein.  Lisäksi esteettinen, mihin tämä kuuluu ja vasta viimeiseksi episteeminen eli mitä tiedettiin.  Tämän prosessoinnin lopputuloksena syntyy uusi ymmärretty tieto, aito järki, kun kaikki osajärjestelmät ovat suhteessa toisiinsa.  Järjen kantasana "ratio" tarkoittaakin mm. "suhdetta". 

Pulma on kuitenkin ollut se, että tähän asti ei ole ollut (ainakaan tieteen piirissä) legitiimiä - ottaa huomioon sitä, että niin tiedonmuodostuksen kuin ymmärtämisenkin tapahtumassa  vaikuttavat mielessä monet muutkin tekijät kuin tiedolliset.  Näin ollen, olkoon tieto kuinka runsasta ja tarkkaa tahansa, se on hyödytöntä, jos sitä ei ymmärretä.  Historiasta ei opita, koska vaikka voimme saada tiedon jonkin sodan faktoista, emme ymmärrä niitä.


2. Todellisuus ei ole pelkkiä teknisiä mitattavissa olevia faktoja, jotka avautuvat tieteen ikkunan kautta.  Todellisuudessa on elämää edistäviä ja tuhoavia voimia, joista valitsemme joka hetki ja jotka avautuvat etiikan ikkunan kautta.  Todellisuudessa on lisäksi taiteen ikkuna ilmiöiden ja asioiden suhteet, harmoniat, muodot, värit, kauneus, rumuus.

Tieto ei auta, koska etenkin viimeiset satakunta vuotta on globaalistuvassa maailmassa uskottu ihmisen ja ihmiskunnan edistyvän pelkän faktan, tosiasiatiedon varassa. Teknologia, teknisiä ilmiöitä kuvaava logiikka on tallannut jalkoihinsa niin kysymyksen hyvästä ja oikeasta (etiikka) kuin kysymyksen kauneudesta ja harmoniasta (estetiikka). Tähän asti on selvitty tätä yksiulotteista faktaikkunaa  hyödyntämällä.  Yhä edelleen luullaan että tietoverkoissa oleva tieto "siirtyy"  ja auttaa kuin vain sivelemme sen esiin ruudulta.  Näin ei kuitenkaan voi jatkua.  Vähä vähältä alamme ymmärtää että tällä tavoin toimien tuhoamme todellisuuden.  Pelastus löytyy ainoastaan sillä, että annamme moniulotteisuuden tulla tie­don­muo­dos­tuk­sem­me ja todellisuutemme luonnolliseksi havaitsemistavaksi ja otamme sen huomioon teoissamme.


3.    Miten taide siis edistää moniulotteisuuden yleistymistä? Taide auttaa hvaitsemaan todellisuuden muita kuin mitattavia piirteitä.  Se on aivan korvaamaton edistäessään ihmisen kykyä "panna aisat paikalleen".  Aivot järjestelevät havaintojaan jatkuvasti.  Ennustamattoman aiheuttama ahdistus helpottuu kun asiat "loksahtavat kohdalleen".  Taide on välttämätön erilaisuuden kohtaamisessa.  Tämä perustuu taiteen ominaislaatuun.  Kun tieteessä pitää monien   saada samanlainen tulos, on taideteoksen oltava erilainen kuin muiden teos.  Kun tieteen tulosten on oltava yksiselitteisesti monien ymmärrettäviä, jokainen ymmärtää, kokee ja luo taideteoksen omalla tavallaan.  Taidetta voimme kokea vain antautumalla sen harjoittamiseen taiteilijana, kuunteluun konsertissa, katseluun taidenäyttelyssä.  Eläydymme taidetokseen eli astumme siihen sisään, mikä kehittää empatian taitoamme (empateo = astua sisään).  Taidetta ei ole ilman tekoa: on kirjoitettava nuotti, on otettava sivellin käteen, on asetuttava kuuntelemaan.  Näin taide edistää myös - ehkä nyt suurimmassa vaarassa olevaa konkreettisen tekemisen taitoa.  Sen puutteen jotkut neurotieteilijät ovat esittäneet maailmanlaajuisen masennuksen lisääntymisen selitykseksi.

Arvokas on siis jokainen hanke, joka edistää sen ymmärtämistä, että ihmisen mieli aistii myös muutenkin kuin tiedollisesti, ja että todellisuuden kohtaamisessa tarvitaan myös etiikan ja estetiikan hyödyntämistä tieteen ohella.

Siksi minulla on kunnia saada olla mukana tähdentämässä nyt täällä juhlittavan hankkeen arvoa, jolle toivotan menestystä.  Samalla toivon että mahdollisimman moni omassa elämässään laventaisi mielensä kapean tiedon puron laveaksi vaikka horjuvaksi "Viideksi virraksi" ja avaisi todellisuuden kolme ikkunaa sepposen selälleen.  Näin elämä muuttuu moniulotteiseksi ja pieninkin tieto jättää hyvän ja oikean jäljen todellisuuteen.


Aiheesta enemmän: Jaana Venkula, Taiteen välttämättömyydestä, Kirjapaja 2003; Books On Demand (Lyhty ry) 2011 (tuotto kehitysvammatyöhön)

Jaana Venkula, fil.maist., valt.lis, sosiaalipsykologi; toiminut tieteentutkijana HY:ssä; kouluttajana, konsulttina ja asiantuntijana julkisella ja yksityisellä sektorilla; julkaissut aiheesta kymmenkunta tietokirjaa.